News

Sometähdeksi noussut DJ-kaunotar Charly Jordan tuli alunperin tunnetuksi esimerkiksi TikTokissa ja Instagramissa. Viime ...
Nyt Jarno on julkaissut somessa kuvakoosteen, jossa hänet nähdään erikoisissa tilanteissa, kuten yltä päältä mudassa ja muiden Duudsonien kanssa vanhassa Saabissa. Erääs ...
Huijausviestejä leviää jälleen pankkien nimissä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin alaisuudessa toimiva ...
Kahden vuoden tutkimuksen jälkeen Yhdysvaltain rannikkovartiosto on julkistanut raportin, jonka mukaan OceanGate on vastuussa Titan-sukellusveneen vuonna 2023 tapahtuneesta onnettomuudesta.
Katie Price kertoo varautuneensa kuudennen lapsen hankkimiseen munasolujen ja spermanluovuttajan avulla. Price kertoi, ettei aio käyttää nykyisen 32-vuotiaan poikaystävänsä JJ Slaterin spermaa, vaan ...
Ozzy Osbournelle osoitettiin kunniaa todellisen spektaakkelin muodossa. Festivaalin päälavan yläpuolella lentäneet dronet muodostivat taivaalle ”Ozzy, we love you”, eli ”Ozzy, rakastamme sinua” ...
hammaslääkäri , Perheen epäillään pyörittäneen valehammaslääkäriklinikkaa, Ohhoh!TerveysPoliisi on pidättänyt Tšekissä kolme ihmistä epäiltynä hammaslääkäriklinikan ylläpitämisestä ilman koulutusta ...
Lauantaina 21. kesäkuuta poliisipartio pysäytti henkilöauton Hämeenlinnantiellä. Kuljettajaksi paljastui edellisenä päivänä rattijuopumuksesta kiinni jäänyt mies. Tällä kertaa hän puhalsi alkometriin ...
Miehen lopullinen tuomio julistetaan 3. lokakuuta, ja Combsia voi odottaa jopa 20 vuoden vankeustuomio. Nyt People -sivuston lähteet kertovat, että miehen lähipiiri on ollut yhteydessä presidentti ...
Vanderpump Rules -sarjasta tutuksi tullut realitytähti Tom Sandoval on ollut jo vuosien ajan negatiivisen mediahuomion keskiössä, koska hän petti pitkäaikaista puolisoaan Ariana Maddixia heidän ...
Stara - viihde, lifestyle ja matkailuSuomalaisille elokuvien ystäville esimerkiksi Transformers-elokuvasta tutuksi tullut supermalli Rosie Huntington-Whiteley ...
Pasha Pozdniakova tunnetaan varsinkin näyttävistä poseerauksista, mutta hän on onnistunut rakentamaan itselleen tunnistettavan brändin, johon kuuluu sensuelli estetiikka, tyylikkäät kuvaukset ja ...